Osmo töissä

Olen pitkäjänteinen tekemisessäni ja siitä kertoo myös oman työsuhteeni pituus, 23-vuotta, Remisterillä. Pitkä kokemus, sosiaalisuus ja taiteellinen luonteeni ovat pohja luoda hyvää yhteistyötä niin työyhteisössä kuin asiakkaiden parissakin.

Haluan kohdella toista niin kuin tahtoisin itseäni kohdeltavan, joten oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo ovat minulle yrittäjänä tärkeitä ja kantavia arvoja.

Osmo kotona

Olen syntynyt Laukaassa, jossa edelleenkin asun vaimoni kanssa. Lapsemme ovat jo lentäneet pesästä.

Minulle luonto ja sen eläimet ovat olleet voimavara läpi elämän. Vapaa-aikani vietän mieluiten kalastellen niin Tenojoen lohia kuin talvipilkilläkin.

Jetro töissä

Olen uusinpia remisteriläisiä. Aloitin remonttisuunnittelijana keväällä 2016 ja tuon mukanani yli 10 vuoden monipuolisen kokemuksen rakennusalalta. Töissä vaadin itseltäni täsmällisyyttä ja aikataulujen noudattamista, sillä nämä saavat aikaan lopputuloksen, joka on kaikille paras.
Teen työni pilke silmäkulmassa; aina iloisena ja reippaana. Kun johonkin ryhdyn niin sen myös hoidan.

Jetro kotona

Asun Jyväskylässä perheeni kanssa. Meillä on kaksivuotias tytär, jonka kanssa kuluukin suurin osa vapaa-ajastani. Omalla ajalla pyrin näkemään ystäviä yleensä harrasteiden parissa; biljardi, frisbeegolf ja erilaiset palloilulajit vievät loput vapaa-ajasta. Lomilla on myös mukava matkustella mahdollisuuksien mukaan.

Rami töissä

Olen Rami Urrio ja kotoisin Laukaan Leppävedeltä. Lapseni ovat Leppävetisiä jo neljännessä polvessa, jotenka voimme liioittelematta puhua kotikylästä!

Työnkuvaltani olen remontoimisen moniosaaja; suunnittelen niin keittiöt, kylpyhuoneet ja saunat kuin huoneistojen pinnatkin. Remontin tulisi palvella asiakasta pitkälle tulevaisuuteen ja huolellinen tarvekartoitus onkin aina suunnittelun lähtökohta numero yksi.

Suunnittelutyössä parasta on erilaiset ihmiset ja tarpeet; kahta samanlaista työpäivää ei ole. Palkintoni työstä on tyytyväinen asiakas ja huolellisesti suunnitellut kohteet on ilo jättää ammattitaitoisten asentajiemme toteutettavaksi.

Rami kotona

Vapaa-aika sujuu parhaiten lasten ja kuntoiluharrastusten parissa. Mikään ei nollaa pitkää työviikkoa niin hyvin, kuin päivä polttopuita tehden; sitä sarkaa riittää ahkeralle puulämmittäjälle niin kotimetsässä, kuin mökilläkin.

Antti töissä

Toimin remonttisuunnittelijana kylpyhuone-, sauna- keittiö- ja sisustusremonttien suunnittelussa. Työssäni minua motivoi asiakkaiden kanssa työskentely ja heille sopivimpien ratkaisujen löytäminen. Parhaana palkintona työstäni saan toisinaan onnellisen ilmeen asiakkaan kasvoille heidän nähdessään remontin lopputuloksen. Toiminkin suunnittelijana simppelillä filosofialla Ihmiseltä-Ihmiselle.

Antti kotona

Olen kotoisin Kuopiosta ja lupsakka savolainen, mutta siippani toi minut Keski-Suomeen ja perheen olemme perustaneet Laukaaseen, Tiituspohjaan. Aviovaimoni lisäksi perheeseemme kuuluu 3 lasta.

Vapaa-aikani kuluukin pitkälti perheen kanssa puuhaillessa. Kun harrastuksille jää aikaa, käyn pari kertaa viikossa kuntosalilla tai pelaamassa jääkiekkoa, sillä liikunta on minulle tärkeää sekä fyysisen että henkisen hyvinvoinnin kannalta.

Arvostan hetkessä elämistä ja toimeen tarttumista. Olen perhekeskeinen ja käytännöllinen ihminen. Vahvuutenani pidänkin avointa kanssa käymistä ihmisten kanssa ja kykyäni kuunnella ja kuulla.

Teija töissä

Olen lähtöisin Kerimäen pienestä pitäjästä, josta muutin Mikkelin kautta Jyväskylään. Savolaiset juuret tunnistaa murteestani.

Toimin keittiö- ja huoneistoremonttisuunnittelija. Olen uusimpia Remisteriläisiä, mutta aikaisempaa alan kokemusta on jo kertynyt. Työni on palkitsevaa ja on mahtavaa nähdä upeat lopputulokset sekä onnelliset asiakkaat. Asiakaspalvelutyö on lähellä sydäntä, viihdynkin hyvin ihmisten parissa. Tavataan hymy huulilla!

Teija kotona

Vapaa-aikana lenkkeilen ja käyn salilla sekä soitan pianoa. Perhe ja ystävät ovat minulle tärkeitä. Nautin myös rauhallisista koti-illoista miesystäväni kanssa.

Tykkään haastaa itseäni, tällä hetkellä harjoittelen soittamaan Chopinin Vallankumousetydiä sekä opiskelen Veikko Lavin Silakka-apajilla -laulun sanoja.

Annika töissä

Olen perheenäiti Örönsalosta, Vesangasta. Perheeseeni kuuluu aviomies, kolme murrosikäistä nuorta, Kerttu, Iivari ja Alma sekä iltatähti Elvi, niin ja kolme koiraa.

Työni on intohimoni; nautin uusista haasteista joita sisustus- ja remonttisuunnittelijan työni minulle suo. Parasta on uusien ihmisten kohtaaminen sekä heidän unelmiensa toteuttaminen remonteissa. Remisterillä olenkin työskennellyt jo 10 vuotta.

Annika kotona

Vapaa-aikani käytän punttisalilla, lenkkipolulla koirien kanssa sekä nauttimalla leffailloista nuorison seurassa. Jos ylimääräistä aikaa on, karkaan mielelläni mieheni kanssa auringon lämpöön, sillä matkustelu ja aurinko saavat myös hyville mielin.

Lasse töissä

Olen pitkän linjan remisteriläinen, aloitin työt yrityksessä vuonna 1998. Juureni ovat vahvasti Keski-Suomessa, syntyperältäni olen jyväskyläinen ja asun perheineni Vesangan kylässä Jyväskylässä.

Työnkuvani on erittäin monipuolinen; saan valmentaa alamme ehdotonta huippujoukkuetta, pääsen tutustumaan alan uusimpiin trendeihin ja työkaluihin, tehdä yhteistyötä tunnettujen tavarantoimittajien kanssa, olla osana toteuttamassa markkinoinnin kiemuroita, ja tietysti tehdä remontteihin liittyvää suunnittelutyötä yhdessä asiakkaidemme kanssa.

Omat ydinarvoni toteutuvat tässä yrittäjän työssä. Toisesta välittäminen, luottamus, yhdessä tekeminen, laadukas työ, kaikki samassa paketissa. Lisäksi yksilö- ja yhteisötasolla tapahtuva jatkuva kehitystyö on erittäin motivoivaa.

Lasse kotona

Vapaa-ajalla olen aktiivinen neljän lapsen isä. Koen omasta jaksamisesta huolehtimisen tärkeäksi, tuuletankin itseäni mahdollisimman usein pyörän sarvissa tai kuntosalilla. Pyrin myös lukemalla kehittämään omaa henkistä pääomaa.

Elämä on vaan ihanaa, kun sen oikein rakentaa ja välillä remontoi :)

Olli-Pekka töissä

Toimin Remisterillä asennuksen työpäällikkönä ja järjestelen remontteja 30 vuoden rakennusalan kokemuksella. Parasta työssäni on, kun saan järjestettyä asentajalle työn alle työmaakohteen, missä ei ole epäselvyyksiä - ja tietysti asiakkaalle laadukkaan ja osaavan työn jäljen remonttiin.

Minulla onkin usein monenlaisia remontteja yhtäaikaisesti vireellä ja yritän parhaani mukaan hoitaa asiat, kuten toivoisin omia asioitani hoidettavan. Työpäivieni aikana saan olla pohtimassa useiden kotien rakenteellisia haasteita ja ratkaisuja niin asennuksen kuin suunnittelunkin kanssa.

Olli-Pekka kotona

Asustelen Muuramessa vaimoni ja koulu-ikäisten kaksoispoikieni kanssa. Tällä hetkellä vapaa-aikani kuluu aktiivisten poikaviikareiden harrastusten parissa, mutta nautin myös puutarhatöistä sekä marjastuksesta ja sienestyksestä.

Irmeli töissä

Olen tuoreimpia remisteriliäisiä, sillä olen tullut taloon kolme vuotta sitten talouspäälliköksi.

Taloushallinnon työtehtävät pitävät työni vaihtelevana ja monipuolisena. Itsenäisten tehtävien tuoma vastuu ja vapaus haastavat säntilliseen sekä alati kehittyvään tekemiseen. Remisterissä "komppanjan vääpelinä" olen saanut tehdä työtäni hyvässä työilmapiirissä mukavien asiakkaiden ja työkavereiden kanssa. On hienoa olla osa tätä tiimiä.

Irmeli kotona

Asun Karoliina-tyttäreni ja Fanny-koiramme kanssa.

Vapaa-aikani kuluu usein arkisissa puuhissa; puutarhatöissä, leipoen tai herkutellen hyvällä ruualla. Äitinä tietysti haluan seurata urheilullisen tyttäreni kaikki koripallopelit.

Talvisin kirjat ja loma-aikojen matkustelu tuovat minulle monia mukavia hetkiä. Mutta kesäisin lempihuviani on karauttaa iltalenkille rullaluistellen - se onkin iloista menoa se.

Eino töissä

Toimin sisustusasentajana Remisterin huipputiimissä.

Vanhan timpurin oppipoikana olo sekä työn ohessa suoritettu ammattitutkinto ovat kehittäneet taitojani ja antanut paljon osaamista 42-vuoden työkokemukseeni. Mielestäni vahvuuksiani ovatkin työn suunnittelu, ideat, laatu ja rivakka suoriutuminen. Sisustusasentajan työ on minusta tosi mukavaa ja voimia antavaa.

Minulle on arvokasta, että olen myös saanut siirtää osaamistani ja tieto-taitoani omalle pojalleni Remisterillä oppisopimuskoulutuksen avulla. Mielestäni vanha sanonta "pojasta polvi paranee" pitääkin hyvin paikkansa.

Eino kotona

Olen koti-ihminen ja viihdyn kotona omakotitalossa Laukaassa. Lapseni ovat jo muuttaneet omiin koteihinsa ympäri Suomea.

Nykyisin monen vuoden tauon jälkeen vapaa-ajalla myös hiihdän, sauvakävelen ja kesäisin veneilen.

Positiivisuus ja hymyily auttavat minusta pärjäämään elämässä. Opitaan eilisestä, nautitaan tästä päivästä ja haaveillaan huomisesta.

Auvo töissä

Olen ollut sisustusasentajana Remisterillä 15 vuotta ja työhöni kuuluvat kaikki kodin sisäremonttityöt.

Työssäni minua motivoi itsenäinen työ erilaisten asiakkaiden kodeissa. Työ on vaihtelevaa ja mielenkiintoista ja saan toimia innostavassa, kannustavassa ja ammattitaitoisessa työyhteisössä. Minulle tyytyväinen asiakas on paras palkka.

Auvo kotona

Asun vaimoni kanssa omakotitalossa Laukaassa, Kuusan kylässä. Omakotitalossa maalla riittääkin vapaa-ajalle aina puuhaa, mutta minulle ovat myös luontoretket perheen ja ystävien kanssa mieluisia.

Kesäisin tykkään myös marjastaa ja harrastaa kuntoliikuntaa. Rentoudun myös lukemisen parissa.

Riku töissä

Olen ollut Remisterillä 10 vuotta sisustusasentajana ja saanut erikoistua kylpyhuoneiden ja saunojen remonttiin sekä sisustusremontteihin.

Työssäni minua motivoi vaihtuvat kohteet ja asiakaspalvelutyö monenlaisten asiakkaiden kanssa.

Riku kotona

Asun Laukaassa Vuonteen kylällä vaimoni ja 3 lapsemme kanssa itse rakennetussa omakotitalossa.

Vapaa-ajalla olen maalivahtina jääkiekossa ja salibandyssä. Minulle liikunta on mieluista, mutta toisinaan innostun myös piirtämään.

Mika töissä

Sisustusasentajan työ on monipuolista, sillä muuttuvia tekijöitä on paljon, eikä työssä ole kahta samanlaista päivää.

Olen siirtynyt Remisterin palvelukseen uudisrakentamisen puolelta keväällä 2017. Työilmapiiri Remisterillä on rento sekä avoin. Toteutamme asiakkaidemme unelmia, on ollut hieno huomata, että jokainen on 100% tekemisen takana.

Mika kotona

Asun Muuramessa ja perheeseeni kuuluu vaimo, neljä lasta ja yksi lapsenlapsi (vävyjä unohtamatta).

Vapaa-aikani vietän mielellään kalastellen, metsätöissä, mokillä nikkaroiden ja tietysti perheen parissa.

Tomi töissä

Toimin Remisterin Jämsän seudun paikallisasentajana. Useimmiten teen sauna- ja kylpyhuoneremontteja, mutta toisinaan saan työnkuvaan vaihtelua ja piristystä remontoimalla myös sisustusremontteja.

Minua motivoi nähdä oman käden jälki työssä, onpa sitten kyse laatta- tai puutöistä. Mielestäni myös 10 vuoden työsuhde Remisterillä on antanut paljon kokemusta ja osaamista.

Tomi kotona

Olen syntyperäinen jämsäläinen ja asustelen siellä vaimoni ja kahden lapsemme kanssa. Vapaa-aikani kuluu vauhdikkaasti moottoriurheilun puolella kilpaillen.

Kari töissä

Työskentelen sisustusasentajana 10 vuoden työkokemuksella Remisterillä ja olen erikoistunut keittiö- ja sisustusremontteihin. Työpäivät ovat vaihtelevia ja haasteellisia. Minusta parasta on mahtava työporukka ja tyytyväiset asiakkaat.

Kari kotona

Asun vaimoni ja lastemme kanssa Laukaassa, Vihtavuoressa. Harrastuksena minulla on rullaluistelu ja mahdollisuuksien mukaan kalastus ja marjastus. Mieluiten kuitenkin vietän vapaa-aikani perheen parissa ja omakotitalossa onkin paljon puuhaa.

Ilmari töissä

Pienestä pojanvesselistä asti olen tiennyt että ammatillisesti lähden seuraamaan isäni jalanjälkiä. Olenkin ollut nyt sisustusasentajana Remisterillä 8 vuotta. Isäni toimi opettajanani oppisopimuskoulutukseni ajan ja koulutti minusta tunnollisen ja tarkan työntekijän. Oman työnjäljen näkeminen ja siitä saatu kaikenlainen palaute kehittää ja myös kannustaa minua.

Minusta hyvin suunniteltu on jo puoleksi tehty, koska olen vaativa oman työnjäljen ja myös työn etenemisen suhteen. Arvostan hyvin tehtyä työtä ja haluan nähdä vaivaa sen saavuttaakseni. Minulle tyytyväinen asiakas on työni parhaita puolia.

Ilmari kotona

Muutin vanhempieni luota äskettäin omilleni ja remontoin itselleni oman rivitaloasunnon Laukaan Vihtavuoreen. Tykkäänkin tehdä myös vapaa-ajalla remonttihommia.

Harrastan monipuolisesti urheilua ja usein illat kuluvatkin pelatessa jääkiekkoa tai jalkapalloa kavereiden kanssa. Sählyä pelaan maalivahtina useamman kerran viikossa.

Toni töissä

Olen kotoisin Varsinais-Suomesta, Kaarinasta. Muutimme avopuolisoni kanssa Jyväskylään kesällä 2016 hänen opiskelujensa perässä. Olen valmistunut puusepäksi vuonna 2014, jonka jälkeen päädyin sattumusten kautta töihin rakennusalalle.

Työskentelen sisustusasentajana Remisterillä. Olen innokas oppimaan työn salat ammattitaitoisilta työkavereiltani. Työn monipuolisuus ja sen tuomat haasteet motivoivat minua. Valmistunut remontti ja tyytyväinen asiakas tuo aina onnistumisen tunteen.

Toni kotona

Harrastan juoksemista ja valokuvaamista. Juokseminen hyvän musiikin tahdittamana on hyvä tapa unohtaa hetkeksi kaikki muu, ja samalla saa nauttia raittiista ilmasta. Tykkään valokuvata kaikenlaista ja sen jälkeen editoida kuvia. Editoidessa luovuus pääsee valloilleen.

Tulevaisuuden haaveeni on perustaa perhe ja hankkia oma talo, jonka saa remontoida mieleisekseen.

Mika töissä

Sisustusasentajana olen aina pitänyt kädentaitoa vaativasta työstäni.
Uusien asioiden oppiminen ja haasteet motivoivat minua. Pidän työssäni myös siitä kun näen omin silmin työni jäljen ja olenkin työssäni huolellinen ja tarkka. Vaihtuva, monipuolinen työ ja tyytyväiset asiakkaat ovat paras kannustin työlleni.

Mika kotona

Olen syntyisin Lapista, Sevettijärveltä. Perheen perustimme vaimoni ja 3 lapsemme kanssa Äänekoskelle, Koiviston kylälle ja viihdymme mukavasti maalaismaisemissa.

Vapaa-aikaa vietän mieluiten perheeni kanssa ulkoillen, mökkeillen ja pelaten lautapelejä. Kitaraa soittelen omaksi iloksi. Lisäksi harrastan kaikenlaisia päriseviä koneita kuten moottorikelkkoja.

Minulle tärkeimmät arvot ovat perhe ja terveys. Niistä muodostuu minulle hyvinvointi ja jaksaminen. Se tekee elämästä ja myös työnteosta mukavaa ja palkitsevaa.

Ilari töissä

Työskentelen sisustusasentajana ja työssäni saan toteuttaa monipuolisia ja hyvin suunniteltuja remontteja valmiiksi lopputulokseksi.

Aiempi työkokemukseni hienopuuseppänä sekä nykyinen käsillä tekeminen työssäni ovat minulle luontaista ja arvostankin tarkkuutta ja hyvää työnjälkeä. Minulle sekä asiakaspalvelu että tämä käden työnjäljen tarjoaminen asiakkaalle ovat oman työn suola. Usein remontin lopputuloksen tarkasteleminen yhdessä asiakkaan kanssa on hyvin palkitsevaa.

Ilari kotona

Pidän kuntosaliharjoittelua hyvänä vastapainona työlle ja se pitää huolta niin fyysisestä kuin psyykkisestäkin kunnostani. Frisbeegolf kavereiden kanssa on myöskin mieluista vapaa-aikaa minulle.

Myös kahden lapseni kanssa yhteiset hetket, liikunnallinen touhuilu sekä leffaillat ovat ihania hetkiä. Talvisin järven jäällä kulkeminen ja pilkkiminen ovat minulle tärkeitä hetkiä rentoutua.

Mario töissä

Toimin sisustusasentajana Keuruulla ja teenkin mieluiten töitä kotikulmillani, sillä myös itse asun vaimoni ja kahden lapseni kanssa Keuruulla.

Remisterin sisustusasentajan tehtävissä saan ja on ilo tehdä monipuolisia remonttitöitä. Pidän työstäni,
sillä se on vaihtelevaa ja jokainen päivä tuo tullessaan uusia haasteita. Olen ollut alalla 25 vuotta, joista Remisterin kanssa olen työskennellyt yhteistyössä jo 20 vuotta. Työssäni ja yleensäkin elämässäni arvostan rehellisyyttä ja suoraselkäistä asennetta.

Mario kotona

Vapaa-ajalla vietän aikaa perheeni ja ystävieni seurassa. Harrastuksiini kuuluvat ulkoilu, kuntosali ja kalastus. Nautin musiikin kuuntelusta ja elokuvista, sekä hyvästä ruuasta ja sen laittamisesta.